(Lapsuudessa ymmärsin, että) ohjaajat oli joko sellasia, joista tykättiin--
heillä oli ikään kuin jotain salaista tietoa. Tai siltä tuntu:jotain
hieroglyfejä ratkaistavana ja että ohjaaja tuntee
maailman syntyjen salat. Tai sitten niitä inhottiin sydämen pohjalta. Se
tuntu siis ylimaalliselta ammatilta.
Sisällys
01:20 Puhutaan Laurin lapsuuden näyttelijyyshaaveesta
03:30 Milloin Laurilla loksahti ohjaajuus kohdalleen?
06:03 Puhutaan post- ja pre-traumaattisesta Kallion lukion -stressireaktiosta
07:10 Laurin teatterihommat Steiner-lukiossa ja sitten teatteri Rujossa
09:20 Rosanna kertoo omasta lukion teatteridiplomistaan
13:20 Miten ohjaaja kiinnittää yleisön huomion oikeisiin pisteisiin?
14:15 Teatteri on ainoa paikka jossa ei tarvitse olla Minä itse + harjoitusprosessi
16:30 Ohjaajan ohjaaminen ja "tarjoamisen" ero
19:00 Traumoilla tai absurdeilla ohjeilla ohjaaminen
22:10 Kun keskustellaan ja näyttämöllä ei tapahdu mitään
25:00 Ohjaaminen on esimies/nainen/henkilöasema
35:20 Anarkismi "ennen Teatterikorkeakoulua"
37:15 Lauri ei halua olla boomeri, toksinen teatteri
41:40 Author-ihanne/Nero-kulttuuri
47:40 Laurin ajatuksia Turkan ja Parviaisen perinnöstä
55:00 Kun Turkalle ei osattu sanoa ei
57:20 Laurin ajatuksia teatterin tulkinnasta ja kritiikistä
01:05:00 Mitä näyttelijät tarvitsevat ohjaajalta
01:14:48 Happiness Hangover
1:19:40 Laurin terveiset kuulijoille, jotka haluavat ohjaajiksi
Create your
podcast in
minutes
It is Free