#Älyradio – Salesforce podcast
Business
Normaalisti marraskuussa Helsingin kaduilla vaeltaisi 25 000 Slush-kävijää. Tänä vuonna sijoittajat ja yritysten perustajat selviävät kuivin kalossein, koska korona vei Slushin verkkoon. Virtuaalitapahtuman sijaan Slushista on tänä vuonna rakennettu kuratoitua yhteisöä, jossa sijoittajat ja yritysten perustajat voivat tutustua, hieroa kauppoja ja luoda kumppanuuksia.
Tässä jaksossa Sami Lampisen vieraaksi saapuu Slushin toimitusjohtaja Miika Huttunen, joka aloitti tehtävässään tänä vuonna. Alku oli hieman erilainen, kuin mitä kukaan meistä osasi kuvitella. Startup-kenttä ei kuitenkaan halvaantunut, vaan moni yritys on lähtenyt uudella innolla ratkomaan uuden ajan ongelmia ja haasteita. Myös rahoituskierrokset ovat edenneet, vaikka osalla startupeista onkin ollut rahoitusvaikeuksia.
Poikkeustila tuo Suomelle myös valtavan mahdollisuuden. Moni piilaaksolainen on ollut tyytymätön elämänlaatuunsa. Nyt kun työ ei ole enää sidottu paikkaan, näyttäytyvät Suomen turvallisuus, puhdas luonto ja yhteiskunnan toimivuus houkuttelevina vaihtoehtoina. Heitä myös houkutellaan aktiivisesti Suomeen.
Jakson lopussa Ekosysteemin äänessä soitamme Fluidon myyntijohtajalle Thomas Johanssonille ja puhumme muun muassa tapahtumista. Esimerkiksi Salesforcen Dreamforceen voi tänä vuonna osallistua ilman jetlagia!
42. Antero Vartia, Compensate: "Ilmastonmuutos on myös valtava bisnesmahdollisuus"
41. Karoliina Jarenko, Filosofian Akatemia: "Etätyö haastaa työn tunneyhteyden – ja se on ongelma"
40. Juha Kostiainen, YIT: “Kaupunkikehityksessä Helsinki on tehnyt monta asiaa oikein"
39. Sampo Hietanen, Maas Global: "Keskiverto helsinkiläinen voisi ajaa kaikki matkansa taksilla"
38. Oona Ylänkö, Hive Helsinki: “Ongelmanratkaisu on aina muodissa”
37. Anssi Rantanen, Growth Tribe: "Pakko tekee startupeista ketteriä"
36. Anniina Heinonen, MobilePay: "Suomalaisten tapa maksaa verkkokaupassa on poikkeuksellinen"
35. Mikko Leskelä, Protoomo: "Yliopiston pitäisi patistaa kandit työelämään ennen maisteriopintoja"
34. Niina Ratsula, Code of Conduct: "Oikein toimimisesta ei aina saa kiitosta"
33. Peter Vesterbacka: “Jos joku sanoo sitä mahdottomaksi, se on ihan pakko tehdä”
32. Camilla Tuominen: “Tunneälykkyyttä on vaikea mitata, sitä ei oikein saa exceliin”
31. Emma Storbacka, Avaus: “Yli puolet datahankkeista epäonnistuu tuottamaan mitään bisnesarvoa”
30. Pekka Mattila, Aalto EE: "Nykyjohtajan haasteena on uskottavuus jatkuvien suunnanmuutosten keskellä"
29. Sebastian Nyström, SOK: “Vähittäiskaupassa yksityiskohdilla on asiakkaalle todella suuri merkitys”
28. Annu Nieminen, Upright: “Lähdin haastamaan väitettä, että arvoja tai impaktia ei muka voisi mitata”
27. Johan Flykt, DNA: "Nykyään myyjää tarvitaan paljon myöhemmin kuin ennen"
26. Aleksi Neuvonen, Demos Helsinki: “Edelläkävijäyritykset ennakoivat vaihtoehtoisia tulevaisuuksia jatkuvasti”
25. Basecamp-tapahtuman parhaat palat, osa 2: vieraina Jare Tiihonen, Fazerin Juho Friberg ja Fredman Groupin Peter Fredman
24. Basecamp-tapahtuman parhaat palat, osa 1: vieraana Finnairin Johanna Jäkälä ja Postin Sanna Savonius
23. Mikko Eerola, Bering & Company: "Lohkoketjut kyseenalaistavat vanhat valtarakenteet"
Create your
podcast in
minutes
It is Free
The Commercial Edge: Unleash the Power of People
The emPOWERed Half Hour
Aligned Money Show
Gorse Culture PODcast : The H.R. Detective Agency!
HCI Leadership Revolution
The Ramsey Show
Planet Money