#Älyradio – Salesforce podcast
Business
Yrityksen johtaminen tässä ajassa ei ole yksinkertaista tai suoraviivaista. Toimialat muuttuvat, teknologiat kehittyvät vauhdilla, asiakkaat toivovat yhä parempaa palvelua – ja työntekijätkin odottavat, että työpaikan kulttuuri ja arvot ovat kohdillaan.
Selvää on, että johtaja ei vanhoilla opeilla pärjää läpi uran. Sen sijaan vaaditaan nöyryyttä ja kykyä keksiä itsensä uudelleen useampaan kertaan.
Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston Professor of Practice Pekka Mattila on auttanut lukemattomia johtajia ja yrityksiä uudistumaan. Tässä jaksossa hän kertoo, millainen on tämän päivän ja huomisen hyvä johtaja. Mattila avaa, millainen on resurssijoustava yritys ja mitä tarkoittaa, että johtajan pitää kyetä liikkumaan ketterästi ylä- ja alatasolla.
Jakson lopussa Fluidon Pauliina Löytty kertoo, mitä uutta hän on oppinut henkilöstön motivoinnista.
62. Mirva Antila, DigiFinland: “Digitaalinen välkkyvä systeemi ei riitä, toiminnan pitää muuttua”
61. Antti Huhtala, Fennia: “Asiakkaiden odotuksien muutos vaatii teknologioiltamme todella paljon”
60. Saku Tuominen, HundrED: ”Paras tapa kehittää luovuutta on nukkua hyvin”
59. Katri Vataja, Sitra: ”Kun moni muutos kietoutuu yhteen, voi vaikutus yllättää”
58. Mikko Koponen, Finlayson: ”Tämä on melkeinpä rosvojen johtama toimiala”
57. 4 x Salesforce Live: ”Mikä toimii Pohjois-Euroopassa, ei välttämättä toimi Kiinassa”
56. Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”
55. Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”
54. Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”
53. Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”
52. Älyradio x 6 – parhaat palat vuodelta 2020
51. Jari Latvanen, Stockmann: “Korona iski kuin tsunami”
50. Risto Linturi, futuristi: ”Huominen näyttää kiehtovan sekavalta”
49. Miika Huttunen, Slush: ”Maaliskuussa koko Slush piti miettiä uusiksi”
48. Minna Vanhala-Harmanen, Barona: ”94 prosenttia työntekijöistä tarvitsee uusia taitoja”
47. Pekka Vauramo, Metso Outotec: ”Keväällä mietin, mitenköhän iso yritysintegraatio hoituu etänä"
46. Amel Gaily, FiBAN: "Bisnesenkeli tuo firmalle muutakin kuin rahaa"
45. Carl Nyberg, Neste: "Biopolttoaineilla on iso rooli päästöjen vähentämisessä"
44. Vala Afshar, Salesforce: "It is an amazing time to be a technologist"
43. Kirsi Piha, yrittäjä: "Taisin lähteä politiikasta oikeaan aikaan"
Create your
podcast in
minutes
It is Free
The Commercial Edge: Unleash the Power of People
The emPOWERed Half Hour
Aligned Money Show
Gorse Culture PODcast : The H.R. Detective Agency!
HCI Leadership Revolution
The Ramsey Show
Planet Money